Ratkaisuja rikkakasvien torjuntaan

Tällä hetkellä uudet viljelymenetelmät kukoistavat. Hybridiviljely, luomu ja suorakylvö ovat esimerkkejä viljelijöiden innovatiivisista ajatuksista. Tulevaisuuteen katsominen jatkuvasti muuttuvassa maailmassamme on johtanut uusiin käytäntöihin joita viljelijät soveltavat eri puolilla maailmaa. Viljelijät arvioivat ja punnitsevat jatkuvasti menetelmiään ja luovat uraa sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta kestävämpiin tapoihin tuottaa ruokaa ja biotuotteita.

Multivan tavoite on tarjota ratkaisuja samassa innovatiivisessa hengessä, jatkuvasti etsien tehokkaampia koneita päivittäisten tehtävien suorittamiseksi.

Hiiliviljely ja mekaaninen rikkakasvien torjunta ovat esimerkkejä tekniikoista, joiden soveltamiseen Multiva tarjoaa jo tänä päivänä testatut ja toimivat työkalut.

 

Innovatiivisia ratkaisuja vastaamaan monia käyttötarkoituksia

Viljelijöille, jotka torjuvat rikkakasveja ennen kylvöä tai sadonkorjuun jälkeen tarjoamme TopLine Super XL ja Avaran äkeet. Malleissa käytetään vahvaa Multiva TerraSuper piikkiä jonka työsyvyysvaihtelu on erittäin pieni ajon aikana.

Rikkatorjuntaan omiaan olevalla 140mm leveällä Multiva- hanhenjalkaterällä saavutetaan tarkka ja suora leikkaus koko muokkauspohjan leveydeltä.

Hanhenjalkaterä yhdessä ainutlaatuisen kaksoisjälkiharamme kanssa tuo rikat pellon pintaan kuivumaan tarkan leikkauksen jälkeen.

Tehokkuutta voidaan vielä lisätä asentamalla koneen päälle piensiementen kylvölaite, jolloin äkeestä tulee nopea kone kerääjäkasvien tai syyskasvien kylvöön muokkauksen ohessa. Erityisen kuivissa oloissa koneen perään voidaan kiinnittää peltojyrä murustamaan ja tiivistämään maata sekä varmistamaan itämiskosteus erityisen jyränvetolaitteen avulla.

Haluaisimme kuulla sinusta!

Ota yhteyttä.